Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.
Rotuopit-ja-suomalaisuus
takaisin Kirjoituksia-sivulle
 
 
ROTUOPIT JA SUOMALAISUUS
 
Sukututkimuksella saatava tieto ulottuu yleensä vain pari-kolmesataa vuotta taaksepäin. Se on lyhyt aika ihmiskunnan historiassa. Eräänlaisena sukututkimuksen laajentumana voidaan pitää kansan alkuperän selvittämistä yleensä: puhutaan geeniperimästä, heimoista ja roduista. "Rotu" tosin on nykyään lähes kielletty puheenaihe, koska rotuajatteluun liitetään lähes automaattisesti rasismin leima, eli että joku toinen rotu olisi parempi kuin toinen.

Suomalaisia syytetään rasismista, mutta jopa aivan lähimenneisyydessä suomalaiset ovat olleet rasismin kohde, eivät niinkään rasisteja. Suomalaisia on pidetty aasialaisina, mongoleina, ja suomalaiset ovat itsekin osittain hyväksyneet tämän käsityksen, vaikka me emme kovin aasialaisilta näytäkään.

AIKAISEMMAT KÄSITYKSET RODUISTA

Ihmisen polveutuminen nähtiin ensialkuun luomiskertomuksen valossa. Kaikki ihmiset olivat Aatamin ja Eevan jälkeläisiä ja siksi Jumalan edessä samanarvoisia. Luonnontieteiden nousun myötä alettiin ihmisiä luokitella rotuihin kuten Linné luokitteli kasveja ja eläimiä. Jo ennen Darwinin aikaa alettiin luomiskertomuksen käsityksistä luopua ja ihmiskuntaa jakaa vuohiin ja lampaisiin.

Rotuoppi tieteenä nojasi enimmäkseen ulkoisiin tunnusmerkkeihin, kuten kallon muotoon, ihon, hiusten ja silmien väriin ja ruumiinrakenteeseen. Henkisiä piireitä yritettiin myös kuvata, mutta ne olivat vaikeampia määritellä (äly, luonne, käyttäytyminen), joten asenteet ja tarkoitushakuisuus pääsivät vaikuttamaan tuloksiin. Tieteellisyys oli joskus hyvinkin kaukana tästä touhusta ja varsinkin syrjäisille kansoille annettiin kuulopuheiden tai hyvin pienen aineiston perusteella täysin harhaanjohtavia piirteitä.

Rotujen tutkimuksen alkutaipaleella, 1700- ja 1800-luvuilla länsimaista käsitystä leimasi etova itsekeskeisyys: rodut jaettiin "kauniisiin" ja "rumiin". Valkoiset olivat tietysti kauniita, voimakkaita, sivistyneitä, rohkeita ja vapautta rakastavia. Mm. saksalaiset, ranskalaiset, englantilaiset ja italialaiset olivat ihmiskunnan kauneimpia kansoja. Arjalainen oli "mahtava olento". Muut rodut olivat vain "ihmisen luonnoksia", lättänenäisiä, vinosilmäisiä ihmisparkoja, kykenemättömiä luomaan sivistystä ja valtioita. Afrikan mustia ei aina luettu edes ihmiskuntaan kuuluviksi.

KÄSITYKSET SUOMALAISISTA

Varhaisimmat käsitykset suomalaisten polveutumisesta olivat Raamattuun pohjautuvia. Tutkittiin suomen ja heprean sukulaisuutta. Sitten seurasi käsityksiä suomalaisista mm. jotuneina, "tinglingilaisina", tsuudeina, skyyttalaisina ja turaanilaisina. 1600- ja 1700-luvuilla löydettiin Aasiasta asti suomensukuisia kieliä puhuvia kansoja. Näin keksittiin suomalais-ugrilaiset ja suomalaiset siirrettiin mongolien kanssa samaan kastiin.

Suomalaiset luokiteltiin näennäisen tieteellisin menetelmin usein täysin todellisuuden vastaisesti. Me olimme tummia, lyhyitä, leveänaamaisia, vinosilmäisiä, "lyhytkalloisia" jne. Jopa tietosanakirjoissa suomalaiset esitettiin enimmäkseen mongoleina, joskin usein suomalaisia pidettiin jonkinlaisena siirtymämuotona aasialaisten ja eurooppalaisten välillä. Niinkin lähellä kuin Ruotsissa luultiin yleisesti suomalaisten näyttävän mongoleilta (v.1917). Joku harva ulkomaalainen hämmästyi käydessään Suomessa, kun ei tahtonut millään löytää mongolin näköisiä ihmisiä, mutta tämä ei kyennyt muuttamaan yleisesti vallitsevia ja jo totuudeksi hyväksyttyjä käsityksiä.

Eräs ranskalaistutkija nimeltään Gobineau loi 1800-luvun lopulla suomalaisista melkoisen kuvan. Suomalaiset olivat keltaisia, pieniä, heikkojäsenisiä vinosilmiä, jotka olivat levittäytyneet ympäri Aasiaa ja Eurooppaa. Suomalaiset olivat alkukansaa, jotka olivat keltaisempia kuin kiinalaiset, koska kiinalaiset polveutuivat osittain valkoisesta rodusta. Muutenhan kiinalainen kulttuuri ei olisi ollut mahdollista! Suomalaiset olivat ihmissyöjiä, joten he olivat perillä luuopista. Malaijit olivat suomalaisten ja mustien sekoitus. Slaavien älyä heikensi suomalainen vaikutus. Jos Ranskassa nähtiin ihminen, jolla oli suuri pää ja neliskulmaiset vakavat kasvot sekä vinot silmät, niin syynä oli varma suomalaisveri.

Toinen ranskalainen, antropologi de Quatrefages halusi kostaa preussilaisille, jotka mm. olivat 1870-luvulla sodan yhteydessä tulittaneet  hänen laitostaan, ja katsoi häpäisevänsä preussilaiset kertakaikkiaan selittäessään preussilaiset alkeellisten suomalaisten sukulaisiksi. Saksalaiset ryhtyivät vastaiskuun ja eräs heistä (R.Virchow) teki jopa Suomen matkan. Hän osoitti, että saksalaisilla ja suomalaisilla ei ollut rodullisesti mitään yhteistä. Hämmästyksekseen hän huomasi, että suomalaiset olivatkin vaaleita ja saksalaiset itse asiassa melko tummia. Hän myös löysi suomalaisten kalloista luukärjen, joka viittasi suomalaisten "eläimenkaltaisuuteen". Tarkemmat tutkimukset osoittivat kuitenkin, että saksalaisilla esiintyi tätä luukärkeä huomattavasti useammin.

Suomalaismielisyyden nousu 1800-luvun puolivälissä nosti vastareaktioksi ruotsinkielisten halun omaksua suomenkielisten mongolisuuden. Alettiin tehdä entistä selvempää rodullista eroa suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä. Ruotsinkieliset olivat "germaaneja", jotka olivat kyvykkäämpinä tarkoitetut hallitsemaan alempiarvoisia suomalaisia. Suomi oli ruotsalaisen kulttuurin luomus, Kalevala ei ollut mitenkään verrattavissa muinaisskandinaavisiin tarinoihin jne. Suomalaismieliset, jotka olivat usein entisiä ruotsinkielisiä, olivat luopioita.

Entisessä emämaassa Ruotsissa suhtauduttiin vielä I maailmansodan aikana suomalaisiin epäluuloisesti. Suomea kohtaan tunnettiin sympatiaa siinä tapauksessa, että ruotsalaiset saisivat vallan Suomessa. Suomen kulttuuria ja hallinnollisia laitoksia pidettiin Ruotsin työnä ja siksi Suomea oli suojeltava. Itseään ruotsalaiset pitivät soturikansana ja jopa "herrakansana". Ruotsalaiset olivat panneet alulle työn suomalaisuuden hyväksi, mikä johtui heille ominaisesta ritarillisuudesta.

Suomalaisia eivät ulkomaalaisten käsitykset aluksi paljon häirinneet. Kansallisen heräämisen myötä alettiin kuitenkin pelätä suomalaisten maineen puolesta ja outoja käsityksiä yritettiin kumota aluksi melko huonolla menestyksellä. Merkittävän sysäyksen taistelussa antoi kieliriita ruotsinkielisten kanssa ja näiden halu perustella valtaansa rodullisella paremmuudella. Alettiin toteuttaa laajoja mittauksia väestön keskuudessa ja näin saatiin aineistoa, joka ainakin suomalaisten mielestä riitti todistamaan suomalaiset suurimmaksi osaksi eurooppalaisiksi. Suomalaiset olivat melko pitkiä, enimmäkseen vaaleita ja useimmiten sinisilmäisiä. Itään ja pohjoiseen mentässä keskipituus aleni ja ruskeasilmäisyys lisääntyi, mutta kokonaiskuvaa se ei muuttanut. Keksittiin myös ns. itäbalttilainen rotu, jota pidettiin suomalaisten "omana" rotuna.

Toisen maailmansodan aikana suomalaiset saivat vielä kokea joutuneensa rasismin kohteeksi. Sitä tosin lievensi se, että Suomi taisteli Saksan puolella, joka nimenomaan rotuoppeja viljeli. Suomalaiset tuottivat päänvaivaa saksalaisille rotutieteilijöille ja propagandasta vastaaville. Ennen sotaa suomalaiset oli helppo luokitella alemmaksi, ei-arjalaiseksi kansaksi, joskin suomalaisten vaaleus aiheutti ongelmia. Talvisota pakotti hieman muuttamaan käsityksiä, sillä suomalaisia (itäbalttilaisia) ja venäläisiä pidettiin samanlaisina, toimettomina ja sotaa vieroksuvina, mutta nyt suomalaiset olivat osoittaneensa eroavansa venäläisistä. Jatkosodan ja aseveljeyden yhteydessä saksalaiset saivat ohjeet olla hienotunteisia suomalaisia kohtaan; suomalaiset olivat "kunnia-arjalaisia". Rotukäsitykset kuitenkin tulivat ilmi suhtautumisessa saksalaissotilaiden ja suomalaisnaisten välisiin suhteisiin. Lupa-anomuksessa avioliittoa varten morsiamen tuli osoittaa arjalainen syntyperänsä ja lähettää kasvokuva edestä ja sivuilta, myöhemmässä vaiheessa myös kokovartalokuva (uimapuvussa otettu?). Avioliittolupa yleensä hylättiin.

UUSIA SUUNTIA

Toisen maailmansodan karmeat kokemukset rasismista asettivat rotuopit lähes kiellettyyn asemaan. Geeni- ja veritutkimuksen kehittyminen alkoi myös johtaa sellaiseen käsityksiin, että puhtaita rotuja ei ollut, vaan koko rotu-käsitteestä pitäisi luopua. Veritutkimusten tulokset saattoivat olla ristiriidassa ulkoisiin tunnusmerkkeihin perurustuvien tulosten kanssa. Näin esimerkiksi intiaanien osalta, joiden ulkonäkö kyllä viittaa aasialaisiin juuriin, mutta veriryhmätutkimus ei! Vastaavasti suomalaisten kielisukulaisuus itään päin merkitsee enimmäkseen vain kielisukulaisuutta, ei geneettistä sukulaisuutta.

Suomalaiset ovat geeniperimältään verraten yhtenäinen kansa, Länsi-Suomessa on läntisiä ominaisuuksia hieman enemmän kuin Itä-Suomessa. Suomalaisilla ja virolaisilla on yhteistä geeniperimää kaksi kolmannesta, suomenruotsalaisten geeneistä on 60-65 % "suomalaisia". Suomalaisten geneettinen perimä voidaan ehkä jaotella seuraavasti: 25-50% länsieurooppalaista ("germaanista"), 25-50 % balttilaista (käänteisessä järjestyksessä) ja 25 % siperialaista perua. Eli suomalaiset ovat 75-prosenttisesti eurooppalaisia, ja 25-prosenttisesti "siperialaisia". 

Lähtökohta nykyisen tutkimuksen valossa ei siis ole se, että Suomen kansa Väinämöisen johdolla olisi tullut ajanlaskun alussa Volgan mutkasta Suomenniemelle, vaan että Suomea on hiljalleen vuosituhansien saatossa asutettu niin, että tulijat ovat sulautuneet kantaväestöön ja omaksuneet näiden suomalais-ugrilaisen kielen. Onko suomalais-ugrilainen kantakansa ollut "siperialaista", vai onko "siperialaisuus" tullut tulokkaiden mukana, jäänee ratkaisematta.

Esa Orelma

lähde: Aira Kemiläinen: Suomalaiset, outo pohjolan kansa, SHS, Helsinki 1994
 
 

 

takaisin Kirjoituksia-sivulle